Mainos

Vastaliike Trumpin maahantulorajoituksille – Starbucks palkkaa 10 000 pakolaista

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin maahantulorajoituksia vastustava kansalaisoikeusjärjestö ACLU on saanut lahjoitusvyöryn, kertoo CNN.

Järjestölle lahjoitettiin viikonlopun aikana yli 24 miljoonaa dollaria. Normaalisti ACLU saa koko vuoden aikana lahjoituksia noin neljä miljoonaa dollaria.

Starbucksin toimitusjohtaja Howard Schultz puolestaan kertoo yhtiön palkkaavan yli 10 000 pakolaista viiden vuoden aikana yhteensä 75 maassa. Ilmoitus tuli vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kielsi maahantulon tietyistä valtioista.

Palkkaaminen aloitettaisiin Yhdysvalloissa keskittymällä ensisijaisesti niihin, jotka ovat palvelleet amerikkalaisjoukoissa ulkomailla. 

Schultz on myös luvannut, että jos sen työntekijät menettävät vakuutussuojansa, saavat he Starbucksin kautta uuden sairausvakuutuksen.

Samalla Schultz vahvisti yhtiön lupauksen käydä kauppaa Meksikon kanssa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot