Mainos
Mainos

Vastasyntyneitä hylätään roskakoreihin Malesiassa

Vastasyntyneiden vauvojen hylkäämiset kuohuttavat Malesiaa. Maassa on hylätty tämän vuoden aikana jo yli 60 vastasyntynyttä. Suuri osa vauvoista on löydetty kuolleina.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Malesian hallitus pelkää, että hylättyjen vastasyntyneiden määrä nousee tänä vuonna ennätyksellisen suureksi. Malesiassa löydetään vuosittain keskimäärin noin sata hylättyä vauvaa.

Hylättyjä vastasyntyneitä löydetään roskakoreista, talojen ulkoportailta sekä kaduilta. Viimeisin hylätty vauva löytyi pyyhkeeseen kiedottuna joen varteen jätetystä laukusta.

Malesiassa harkitaan nyt kovempia tuomioita lapsen hylkäämisestä. Maan hallitus on ohjeistanut poliisia käsittelemään lapsen hylkäämistä murhana tai murhan yrityksenä.

Vastasyntyneiden hylkäämiset ovat aiheuttaneet mittavan kohun muslimienemmistöistä maassa. Ongelman on nähty johtuva niin internetin myötä lisääntyneestä pornografiasta, huonosta kotikasvatuksesta kuin länsimaisen kulttuurin yleistymisestäkin.

Myös koulujen sukupuolikasvatus on nostettu esiin. Malesiassa nuoria kehotetaan pidättäytymään seksistä ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset ovat suuri häpeä. Sosiaalityöntekijöiden mukaan yleinen ilmapiiri ajaa epätoivoiset naiset julmiin tekoihin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme