Mainos
Mainos

Vegaanivanhemmille tuomio lapsensa kuolemasta - antoivat vain äidinmaitoa ja savihoitoja

Ranskalainen pariskunta on tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen 11 kuukautta vanhan tyttärensä kuoleman takia. Heitä syytettiin lapsen hoidon laiminlyönnistä, sillä pikkutyttö oli kuollessaan alipainoinen ja kärsi vitamiinipuutoksista.

Brittilehti The Guardianin mukaan tapaus paljastui maaliskuussa 2008, kun Sergine ja Joel Le Moaligou soittivat hälytyskeskukseen Louise-tyttärensä voinnin takia. Vanhemmat olivat omien sanojensa mukaan huolissaan, koska lapsi tuntui voimattomalta.

Kun ambulanssi saapui perheen kotiin Saint-Maulvis'n pikkukaupungissa (noin 150 kilometriä Pariisista pohjoiseen), vauva oli jo kuollut. Pelastushenkilöstö hälytti paikalle poliisin, koska Louise oli hyvin kalpea ja laiha.

Kuollessaan pikkutyttö painoi vain 5,7 kiloa, kun normaalisti 11 kuukautta vanha lapsi painaa noin kahdeksan kiloa. Poliisitutkimuksissa selvisi, että vegaaniruokavaliota noudattaneet eli eläinkunnantuotteita välttelevät vanhemmat eivät olleet antaneet lapselleen muuta ruokaa kuin äidinmaitoa.

Sairaalan sijaan savi- ja yrttihoitoja

Ruumiinavauksen mukaan Louise kärsi muun muassa A- ja B12-vitamiinien puutoksesta. Lääketieteen asiantuntijoiden mukaan todennäköisesti yksipuolisesta ruokavaliosta johtuneet puutostilat heikentävät lapsen vastustuskykyä ja altistavat tartuntataudeille.

Kun tytär sairastui keuhkokuumeeseen tammikuussa 2008, vanhemmat eivät suostuneet kuuntelemaan lääkärin neuvoja siitä, että lapsi pitäisi viedä hoidettavaksi sairaalaan. Sen sijaan vanhemmat ottivat oppia vaihtoehtoisista hoidoista kertovasta kirjasta ja antoivat Louiselle muun muassa valkosipuli- ja savihoitoja.

Kaksi kuukautta myöhemmin pikkutyttö menehtyi.

Vanhemmat välttivät vankilan tuomiosta huolimatta

Äidin puolustusasianajajan mukaan Sergine ja Joel Le Moaligou alkoivat noudattaa vegaaniruokavaliota sen jälkeen, kun he näkivät tv-ohjelman teurastamoon päätyneistä lehmistä. Pariskunnalla on myös 13-vuotias tytär, joka ei kärsi vitamiinipuutoksista.

Isän asianajajan mukaan edelleen vegaaneina pysynyt pariskunta on "täysin tietoinen tekemästään virheestä".

Viiden vuoden vankeustuomiosta huolimatta vanhemmat välttivät joutumasta kalterien taakse, koska osa tuomiosta lykättiin tuonnemmaksi. Myös heidän tutkintavankeudessa viettämänsä aika otettiin huomioon.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme