Mainos
Mainos

Venäjä ei ehkä palautakaan Saksan taideaarteita

Venäjän perustuslakituomioistuin on päättänyt, ettei presidentti voi olla vahvistamatta lakia, jonka maan parlamentti on hyväksynyt kahdesti. Lain voimaantulo estää presidentti Boris Jeltsinin aikeet palauttaa Saksaan sodanaikaisia taideaarteita.

Venäjän parlamentti pyysi kolme viikkoa sitten perustuslakituomioistuinta tutkimaan, toimiko Jeltsin laillisesti kieltäytyessään kahdesti vahvistamasta lakia, joka estäisi taideaarteiden palauttamisen.

Vuosi sitten Jeltsin kieltäytyi allekirjoittamasta lakia vedoten sen sisällön epätarkkuuksiin. Duuma palautti lain Jeltsinille, mutta viime vuoden toukokuussa Jeltsin hylkäsi lain toistamiseen vedoten parlamentin äänestyksessä tapahtuneisiin muodollisiin virheisiin. Parlamentin mukaan Jeltsin ylitti valtaoikeutensa kieltäytyessään allekirjoittamasta lakia ja ohittaessaan näin parlamentin päätöksen.

Perustuslakituomioistuimen maanantaina tekemän päätöksen nojalla Jeltsinin on mitä todennäköisimmin allekirjoitettava laki, sanoi parlamentin alahuoneen eli duuman lakiosaston johtaja Vladimir Isakov. Jeltsin aikoo kuitenkin valittaa tuomioistuimen päätöksestä kyseenalaistaen sekä lakiehdotuksen sisällön että sen hyväksymistavan, kertoi puolestaan Sergei Shahrai, joka on presidentin edustaja perustuslakituomioistuimessa. Lain voimaantulo voi näin viivästyä kuukausia.

Jeltsin haluaa pysyä väleissä

Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin kumppanuutta arvostava Jeltsin on luvannut saksalaisille palauttaa taideaarteet Saksaan. Venäjä on allekirjoittanut kaksi kansainvälistä sopimusta, joiden perusteella sotasaaliiksi saatu taide on palautettava. Jeltsin vedonneekin juuri näihin sopimuksiin pyytäessään perustuslakituomioistuinta käsittelemään asiaa uudelleen. Saksan hallituksen edustaja sanoi maanantaina lain taideaarteiden säilyttämisestä Venäjällä rikkovan kansainvälistä lakia ja Venäjän velvoitteita.

Jeltsin on aiemmin sanonut, että Venäjän ja Saksan väliset suhteet kärsivät, mikäli taideteoksia ei palauteta. Lakiehdotuksen mukaan kaikki puna-armeijan toisen maailmansodan aikana haltuunsa ottama taide olisi Venäjän omaisuutta, eikä sitä palautettaisi.

Monet venäläiset ovat parlamentin kanssa yhtä mieltä siitä, että taideaarteet ovat Venäjän omaisuutta. Taiteen vaaditaan pysyvän Venäjällä hyvitykseksi natsien sodan aikana tuhoamista Neuvostoliiton taide- ja kulttuuriaarteista sekä muista Neuvostoliiton kärsimistä vahingoista. Suurin osa Neuvostoliiton sotasaaliina saamasta taiteesta on kotoisin Saksasta. Taideteosten joukossa on mm. harvinainen Gutenbergin Raamattu, Troijan kulta-aarteita sekä impressionistien maalauksia. Saksan lisäksi Venäjän sotasaaliista ovat kiinnostuneita Ranska, Hollanti ja monet muut maat, joista natsi-Saksa ehti ryöstää taideaarteet ennen niiden päätymistä Neuvostoliittoon.
(STT-Reuters-Itar-Tass-AFP)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme