Mainos

Venäjä ei karkotakaan USA:n diplomaatteja – ainakaan vielä

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Venäjä ei karkota Yhdysvaltain diplomaatteja. Ulkoministeri Sergei Lavrov ehdotti aiemmin tänään Putinille 35 yhdysvaltalaisdiplomaatin karkottamista maasta. 

Toimi olisi ollut vastaus Yhdysvaltain eiliseen päätökseen karkottaa 35 venäläisdiplomaattia Yhdysvaltain presidentinvaalien hakkeroinnin takia. 

Putin sanoo Venäjän varaavan mahdollisuuden vastatoimiin. Hän haluaa kuitenkin seurata Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin toimia ennen kuin päättää mahdollisista vastatoimista. 

Putin korosti, ettei hän halua aiheuttaa maassa oleville amerikkalaisdiplomaateille tai heidän perheilleen mitään hankaluuksia. 

– Lisäksi kutsun kaikki Venäjälle akkreditoitujen Yhdysvaltain diplomaattien lapset uudenvuoden ja joulun juhliin Kremliin, Putin päätti viestinsä. 

Yhdysvalloissa oli aiemmin uutisoitu Venäjän sulkevan kostona länsilähetystöjen henkilökunnan lasten käymän kansainvälisen koulun sekä Yhdysvaltain lähetystön käyttämän loma-asunnon lähellä Moskovaa. 

Putin toivotti "kaikesta huolimatta" hyvää uutta vuotta myös presidentti Barack Obamalle, mutta valitti samalla tämän hallintokauden päättyvän ikävissä merkeissä. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot