Mainos
Mainos

Venäjä harkitsee ehkä pakotteita Latviaa vastaan

Venäjän johto antoi tänään ristiriitaisia lausuntoja suhtautumisestaan venäläiseläkeläisten mielenosoituksen tukahduttamiseen aiemmin tässä kuussa ja latvialaisten entisten SS-sotilaiden äskeiseen mielenosoitukseen Riiassa.

Kremlin tiedottaja Sergei Jastrzhembski kertoi, että Venäjä harkitsee Latvian vastaisia talouspakotteita mieltään osoittaneiden eläkeläisten kovan kohtelun vuoksi. Pakotteita harkittaessa otetaan huomioon myös sunnuntain mielenosoitus Latvian SS-joukkojen 55-vuotispäivän johdosta, Jastrzhembski muistutti. Hän hämmästeli sitä, ettei Eurooppa reagoinut SS:n lippujen alla pidettyyn tilaisuuteen. Jastrzhembski lisäsi kuitenkin, että talouspakotteiden suhteen on oltava hyvin varovainen.

Pääministeri Viktor Tshernomyrdin mukaan Venäjä ei suunnittele Latvian vastaisia talouspakotteita. Venäjä ei voi kuitenkaan jättää eläkeläisvälikohtausta vaille huomiota, Tshernomyrdin sanoi lehtimiehille Moskovassa.

Venäjän ja Latvian suhteet ovat viime viikkoina viilenneet jyrkästi Latvian venäläisvähemmistön aseman vuoksi. Latvian 2,5-miljoonaisesta väestöstä kolmasosa on venäläistä syntyperää.
(STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme