Mainos
Mainos

Venäjä kiitteli Itämeren maita tuesta Nord Streamille

Itämeren maiden pääministerit tanakoittaisivat yhteistä energiapolitiikkaa

Energian saatavuus nousi odotetusti Itämeren maiden pääministerikokouksen kärkiaiheeksi tänään Latvian pääkaupungissa Riiassa. Maat sopivat yhteisyrityksestä kehittää muun muassa uusiutuvia energiavaroja.

Venäjän apulaisulkoministeri Igor Shuvalov vakuutti, että Venäjä on luotettava kaasunviejä.

- Venäjä tekee kaikkensa, jotta se nähtäisiin erittäin turvallisena energiapartnerina. Kaikki ovat olleet samaa mieltä siitä, että Venäjällä on tärkeä rooli kaasunviejänä.

Shuvalov kiitteli Itämeren maita positiivisesta suhtautumisesta Nord Streamin kaasuputkihankkeeseen. Putken kaavaillaan kulkevan merenpohjassa Venäjältä Saksaan. Todellisuudessa putki on saanut kriittisen vastaanoton esimerkiksi Baltian maissa ja Puolassa, joka toisti Riiassa halunsa pitää kaasukuljetukset maalla. Yleisesti putken haitallisuutta on perusteltu ympäristösyillä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi Suomen ilmoittavan kantansa sitten, kun ympäristöselvitykset kaasuputken linjauksesta on saatu valmiiksi.

- Suomi ei tarvitse kaasua, joka kulkee putken läpi, mutta realismia on se, että uusia kaasuyhteyksiä on Venäjän ja Keski-Euroopan välille rakennettava lisää, Vanhanen sanoi.

- Tämä on ympäristö-, ei poliittinen kysymys.

Ruotsin pääministeri Frederik Reinfeld korosti, että kasvavaan energiantarpeeseen ei voi vastata ainoastaan fossiilisilla polttoaineilla.

- Toivon, että vielä elinaikanani pääsemme eroon kaikesta öljynkäytöstä.

Itämeren maiden energiaministerit kokoontuvat syksyllä sopimaan yhteisestä energiastrategiasta seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Riiassa pääministerit korostivat sitä, että jatkuva energiaturvallisuus parantaa koko alueen vakautta ja kilpailukykyä.

Sähkönsaanti on erityinen ongelma Baltian maille, sillä Ignalinan ydinvoimala Liettuassa suljetaan ensi vuonna.

Baltian maat ja Puola selvittävät parhaillaan yhteisen ydinvoimalan rakentamista. Keskiviikkona asiaan ei tullut lisävalaistusta, sillä uuden ydinvoimalan ympäristöselvitys ei ole vielä valmistunut.

Viro on toivonut voivansa osallistua Suomen kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme