Mainos
Mainos

Venäjä myöntää loukanneensa Suomen ilmatilaa

Venäjän selvityksen mukaan ilmatilaloukkaus ei ollut tahallinen, vaan se johtui lentokonemiehistön ja maa-asemien puutteellisesta tiedonvaihdosta.

Venäjä on myöntänyt loukanneensa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla viime viikolla.

Venäjän suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev ilmoitti torstaina ulkoministeri Ilkka Kanervalle Venäjän tekemästä selvityksestä. Väitettyä ilmatilan loukkausta oli tutkittu muun muassa Suomen toimittaman aineiston avulla.

Venäjän selvityksen mukaan loukkaus oli tahaton ja se johtui puutteellisesta tiedonvaihdosta lentokonemiehistön ja maa-asemien välillä. Tarkemmista yksityiskohdista ei kerrottu.

Venäläinen Iljushin-76-tyyppinen kone lensi Suomen ilmatilan halki viime perjantaina. Itään päin matkalla ollut kuljetuskone tuli Porvoon edustalla 4,5 kilometriä Suomen puolelle ja viipyi Suomen ilmatilassa kolme minuuttia.

Suurlähettiläs Rumjantsev kertoi Venäjän pahoittelevan tapausta. Hän myös ehdotti asiantuntijoiden välisiä keskusteluja, joiden avulla vastaavat tilanteet voitaisiin vastedes välttää.

Edellisen kerran venäläiskone tuli Suomen ilmatilaan puolitoista vuotta sitten. Silloin syynä oli epätietoisuus karttamerkinnöistä.

Kaksi ja puoli vuotta sitten Pietarin ja Kaliningradin lentoreitillä tapahtui 11 ilmatilanloukkausta. Tuolloin loukkausten selvittely aloitettiin pääministerien voimin. Selvityksensä jälkeen Venäjä pahoitteli tapahtunutta. Samalla Venäjä lupasi parantaa omaa tekniikkaansa.

Ministerit tyytyväisiä selvitykseen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on tyytyväinen Venäjän selvitykseen.

-On hyvä, että se näin nopeasti selvisi. Venäjä on tunnustanut, että loukkaus tapahtui, ja ovat pahoitelleet sitä ulkoministerille ja hyvä näin, pääministeri kommentoi asiaa torstaina eduskunnassa.

Myös ulkoministeriIlkka Kanerva (kok.) ilmoitti olevansa tyytyväinen Venäjän antamaan selvitykseen ja kannattavansa Venäjän ehdottamia asiantuntijakeskusteluita.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että suunnitteilla olevien keskustelujen laajuus ja aikataulu ovat vielä auki ja asiaa täytyy ensin selvittää lisää. Tarkoituksena on kuitenkin koota yhteen esimerkiksi sotilaallisia asiantuntijoita.

Puolustusministeri Jyri Häkämieskin (kok.) pitää selvitystä tyydyttävänä.

- Viranomaisyhteistyötä jatketaan, että jatkossa näiltä tilanteilta vältytään, Häkämies sanoi STT:lle.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme