Mainos

Venäjä tuomitsee USA:n iskun: Perustelut ovat sepitystä, isku vahingoittaa välejä merkittävästi

Venäjän hallinnosta on kommentoitu Yhdysvaltain iskua Shayratin lentokentälle Syyriassa. Venäjän mukaan neljä syyrialaista sotilasta tappanut täsmäohjusisku oli aggressio suvereenia valtiota vastaan.

Venäjän mukaan iskut rikkovat kansainvälisiä lakeja. Maan hallinnosta kommentoitiin tiedotusvälineille perjantaina, että Yhdysvaltain perustelut iskulle ovat sepitettyjä tekosyitä. Iskujen sanotaan myös olevan Yhdysvaltain yritys siirtää maailman huomio pois Irakista, missä valtion viimekuiset ilmaiskut tappoivat ainakin 150 ihmistä.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi ohjusiskun kostoksi kemiallisilla aseilla tehdystä hyökkäyksestä, jonka tekijänä Yhdysvallat pitää Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.

Välimerelle sijoitetuista sotalaivoista laukaistiin Pohjois-Syyriassa sijaitsevalle hallituksen lentokentälle yhteensä 59 Tomahawk-risteilyohjusta. Iskussa kuoli neljä syyrialaista sotilasta.

Myös Venäjällä on ollut miehistöä lentokentällä. Yhdysvaltojen kerrotaan kuitenkin ilmoittaneen iskusta venäläisille etukäteen.

Venäjän mukaan isku vahingoittaa merkittävästi Yhdysvaltain ja Venäjän välejä. Kremlin mukaan Syyrian armeijalla ei ole kemiallisia aseita.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot