Mainos
Mainos

Venäjä tutkii Beslanin koulukaappauksen

Venäjä aikoo asettaa tutkimuskomission selvittämään Beslanin koulukaappausta.

Etelä-Venäjän koulukaappaus 9/2004

Venäjän parlamentin nimittämä Pohjois-Ossetian koulukaappauksen tutkinnanjohtaja Alexander Torshin sanoo, että tarkoituksena on tehdä yhtä perusteelllinen tutkintaraportti Venäjää kuohuttaneesta tragediasta kuin minkä Yhdysvallat teki WTC-iskuista.

Moskovassa pitämässään lehdistötilaisuudessa Torshin kuitenkin pahoitteli Venäjän vähäisempiä resursseja ja asiantuntijoiden määrää verrattuna Yhdysvaltojen vastaavaan tutkimuskomissioon.

Tutkinnanjohtaja Torshin lupaa julkaista tuhatsivuisen raportin ensi maaliskuussa. Hän pitää hanketta ennenkuulumattomana tapauksena Venäjällä, missä virallisten tietojen pimittäminen on yleistä.

-Meillä on vapaa pääsy kaikkeen saatavilla olevaan tietoon, Torshin kertoo.

Tutkinnanjohtaja puhui kuitenkin varoen jo aiemmin julkaistuista tiedoista, jotka koskevat kaappaajien henkilöllisyyttä.

-Kaappaajista 2 oli ulkomaalaisia, ilmeisesti arabeja, mutta heidän henkilöllisyyttään ei ole julkistettu. 32 kaappaajasta ainoastaan 16 on tunnistettu, hän sanoo.

Torshinin mukaan on myös todisteita siitä, että kaappaajat käyttivät huumeita, kuten heroiinia ja morfiinia.

Torshin ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi Venäjän turvallisuusvoimien, kuten sisäministeriön tai turvallisuuspalvelun toimia koulukaappauksen hoitamisessa. Hänen mielestään " kuka tahansa heidän asemassaaan olisi tehnyt mitä vain, jotta henkilövahingot pysyisivät mahdollisimman alhaisella tasolla."

Ainakin 350 ihmistä sai surmansa Etelä-Venäjällä, Beslanin kaupungissa, syyskuun alussa tapahtuneessa koulukaappauksessa. Puolet uhreista oli lapsia. Venäjä pitää koulukaappauksen suunnittelijoina tshetsheenien kapinallisjohtajia Aslan Mashadovia ja Shamil Basajevia ja ilmoitti maksavansa yli 8 miljoonaa euroa tiedoista, jotka johtavat kapinallisten pidättämiseen.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme