Mainos
Mainos

Venäjällä erikoiset MM-kilpailut – tankit huristelevat pitkin tehtävärataa

Moskovan ulkopuolella alkoi lauantaina poikkeukselliset maailmanmestaruuskilpailut.

Moskovan ulkopuolella kisaillaan nimittäin panssarivaunujen ammunnan (Tank Biathlon) maailmanmestaruudesta. Erikoisen kilpailusta tekee lajin lisäksi se, että osanottajamaissa ei ole mukana lainkaan sotilasliitto Natoon kuuluvia maita.

Tämäkin kuvastaa EU:n ja Venäjän suhteiden huonoa tilaa. Kesäkuun lopussa EU-maat päättivät jatkaa Venäjä-vastaisia pakotteita ja viime viikolla Yhdysvallat lisäsi uusia nimiä pakotelistalleen.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu avasi The Guardian-lehden mukaan kilpailut vuonna 2013 ja sanoi silloin, että seuraaviin kilpailuihin osallistuisi myös muita kuin Neuvostoliiton entisiä maita, kuten Italia ja Saksa. Hän lisäsi vielä myöhemmin, että jopa Yhdysvallat ottaisi osaa kilpailuihin.

Tilanne on kuitenkin muuttanut maiden välillä Ukrainan konfliktin vuoksi, eikä yksikään länsimainen valtio ottanut tänä vuonna osaa Venäjän puolustusvoimien järjestämiin kilpailuihin.

Kilpailussa joukkueiden tehtävänä on suorittaa 20 kilometrin pituinen rata venäläisellä T-72B-mallisella tankilla. Radan varrella tankkien on pysähdyttävä ampumaan tankkeja ja helikoptereita esittäviä kohteita.

Venäläisen Russia Times-lehden mukaan kilpailujen harjoittelukierroksella viime viikolla Kuwaitin joukkueelle sattui onnettomuus ja tankki pyörähti radalla ympäri. Lehden mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. 

RT:n mukaan kaksi päivää kilpailujen alkamisen jälkeen Venäjä on johdossa ja toisena on Serbian joukkue.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme