Mainos
Mainos

Venäjällä jo toinen tuhoisa sairaalapalo

Yhdeksän ihmistä on saanut surmansa Siperiassa sijaitsevalla klinikalla. Kyseessä on jo toinen tuhoisa sairaalapalo Venäjällä tämän viikonlopun aikana.

Venäjällä sattui jälleen viikonloppuna tuhoisa sairaalapalo, joka saattaa olla tuhopoltto. Eteläisessä Siperiassa sijaitsevan neuropsykologisen klinikan palossa kuoli yhdeksän ja loukkaantui viisitoista ihmistä. Lisäksi kymmenen ihmistä on kadoksissa. Kadoksissa olevien arvellaan hakeutuneen suojaan palolta sairaalan lähimaastoon.

Palo syttyi Taigan kylän lähistöllä Kemerovon alueella sunnuntaina hieman aamukahdeksan jälkeen paikallista aikaa. Tuli tuhosi kaksikerroksisesta sairaalasta 1200 neliömetriä kattoa ja 600 neliötä lattiaa. Palon syttyessä rakennuksessa oli 223 ihmistä.

Viranomaisille ilmoitettiin tulipalosta vasta puolitoista tuntia sen syttymisen jälkeen. Laitoksen henkilökunta yritti ensin sammuttaa paloa omin neuvoin siinä onnistumatta. Laitoksessa piti palon syttymishetkellä olla työssä seitsemän ihmistä, mutta paikalla oli vain kaksi henkilöä, kertoi uutistoimisto Itar-Tass.

Klinikka sijaitsee runsaan kymmenen kilometrin päässä Taigan keskustasta. Rakennus on peräisin toisen maailmansodan ajalta, mutta se korjattiin kaksi vuotta sitten.

Edellisyönä Moskovassa sattuneessa huumevieroitussairaalan palossa kuoli 45 naista. Tätäkin paloa epäillään tuhopoltoksi.

Myös Tverin alueella sijaitsevassa Trojanovon kylässä paloi eilen mielisairaala, mutta kaikki liki 300 potilasta saatiin ajoissa ulos eikä kukaan loukkaantunut.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme