Mainos
Mainos

Venäjällä tuhoisa hoitokodin tulipalo

Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä yli 300 ihmistä. Tulipaloa epäillään tuhopoltoksi.

Kymmenen ihmistä on saanut surmansa vanhainkodin tulipalossa Venäjällä viime yönä. Lisäksi neljä joutui sairaalahoitoon. Viranomaiset epäilevät paloa tuhopoltoksi.

Palanut rakennus sijaitsee Jeketerininskojen kylässä Omskin alueella Siperiassa. Palo syttyi hieman puolenyön jälkeen ja levisi nopeasti kolmekerroksisen tiilitalon rakenteissa. Sammutusautojen ehättäessä paikalle rakennuksen katto ja ylin kerros olivat jo ilmiliekeissä. Liekkien taltuttaminen kesti viisi tuntia.

Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä yli 300 ihmistä. Heistä suurin osa saatiin kuitenkin evakuoiduksi. Syyttäjäviranomaiset uskovat, että palo oli tahallaan sytytetty ja tutkivat tapausta törkeänä tuhopolttona.

Venäläisissä hoitolaitoksissa on viime kuukausien aikana tapahtunut useita tuhoisia tulipaloja. Maaliskuussa 63 ihmistä kuoli Etelä-Venäjällä hoitokodin palossa. Viime joulukuussa taas moskovalaisen huumevieroituslaitoksen palo vaati 45 kuolonuhria.

Turvallisuussääntöjen noudattaminen on laitoksissa usein retuperällä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme