Mainos
Mainos

Venäjälle määrättiin miljoonakorvaukset aktivistialuksen vahingoista - Ei suostu ehkä maksamaan

Pysyvä välitystuomioistuin PCA on määrännyt Venäjän maksamaan lähes 5,4 miljoonaa euroa korvauksia Hollannille Arctic 30:n tapauksessa.

Syyskuussa 2013 ryhmä ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivisteja järjesti mielenosoituksen Petshoranmerellä Venäjän pohjoispuolella arktista öljynporausta vastaan. Kaksi heistä kiipesi Gazpromin öljynporauslautalle.

Venäjän viranomaiset pidättivät miehistön ja takavarikoivat Arctic Sunrise -aluksen.

Aluksen 30-henkinen miehistö koostui 28 aktivistista ja 2 toimittajasta, ja heidät tunnetaan nimellä Arctic 30.

He kaikki olivat vangittuina Venäjällä esimerkiksi merirosvoudesta ja huliganismista syytettyinä kaksi kuukautta, kunnes Venäjä vapautti heidät ensin takuita vastaan ja sitten duuman myöntämällä armahduksella.

Aktivistien joukossa oli myös suomalainen Sini Saarela.

Venäjä ei ole maksanut osuuttaan oikeudenkäyntikuluista

PCA totesi vuonna 2015, että Venäjä rikkoi toimillaan YK:n merioikeusyleissopimusta. Jo tuolloin Venäjä ilmoitti, ettei osallistu tapaukseen liittyviin oikeustoimiin.

Tänään Haagissa annettu päätös asetti tarkan korvaussumman. Se koostuu muun muassa alukselle ja miehistölle aiheutuneista vahingoista ja oikeudenkäyntiin liittyvistä kuluista.

Greenpeacen mukaan on epäselvää, noudattaako Venäjä PCA:n määräystä. Tähän asti Venäjä on kieltäytynyt maksamasta osuuttaan oikeudenkäyntikuluista.

Kaikkia Hollannin vaatimia korvauksia PCA ei Venäjälle määrännyt.

Tuomioistuimen mukaan esimerkiksi kansalaisten mobilisointi Arctic 30:n vapauttamisen tueksi tai miehistön läheisten yhteydenpito vangittuihin ja heidän vierailunsa Venäjälle eivät ole korvattavia kuluja.

Arctic 30 -miehistö on hakenut tapausta myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme