Mainos

Venäjälle rysähtänyt jättimeteoriitti paikannettu järvestä

Venäjän Tsheljabinskin kaupunkiin helmikuussa pudonneen meteoriitin jäänteet on löydetty läheisestä järvestä.

Venäläisen Ria Novost -uutistoimiston mukaan tutkijat ovat paikantaneet järven pohjasta noin 300 kiloa painava meteoriitti. Tulipallo, joka räjähti Tsheljabinskin kaupungin yllä oli arviolta 17 metrinen. Noin 300 rakennusta vaurioitui meteoriräjähdyksessä, josta koitui yli 20 miljoonan euron vahingot. Yli 1200 ihmistä loukkaantui, kun meteori räjähti ilmakehässä.

Silminnäkijöiden mukaan meteoriitti räjähti järven yllä ja levitti kappaleita laajoille alueille. Helmikuussa järven jäältä löydettiin tuoreeltaan noin kahdeksan metrin levyinen avanto, mutta sitä ei pystytty varmuudella yhdistämään tulipalloon.

Tutkakuvat paljastivat jo aikaisemmin keväällä, että järven pohjalla on suuri kraateri, joka on syntynyt todennäköisesti meteoriitista. Nyt paikannetun meteoriitin lisäksi tutkijat ovat löytäneet jo aikaisemmin useita meteoriitin kappaleita alueelta.

Ria Novostin haastatteleman Uralin valtion yliopiston vanhempi tutkija Viktor Grokhovskyn mukaan järven pohjalta löytynyt meteoriitti on halkaisijaltaan noin 60 senttimetriä ja painaa noin 300 kilogrammaa. Sen arvellaan olevan noin kuuden metrin syvyydessä.

Meteoriitin kaivaminen esiin järvestä ja sen nostaminen saattavat kestää jopa kuukausia.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot