Mainos

Venäjän ja Valko-Venäjän välit kiristyivät – asiantuntija ei usko "uuteen Ukrainaan"

Venäjän ja sen läheisen liittolaisen Valko-Venäjän välien kiristyminen herättää huolta, että Itä-Euroopassa voisi syttyä uusi Ukrainan kaltainen konflikti.  

Maiden suhde perustuu Venäjän tukiaisiin, joista Valko-Venäjän talous on täysin riippuvainen. Viime aikoina ääni kellossa on kuitenkin vaihtunut: Venäjä on esimerkiksi nostanut Valko-Venäjälle myytävän kaasun hintaa ja rajoittanut maataloustuotteiden tuontia maasta.  

Presidentti Aleksandr Lukashenkon mukaan kyseessä on rangaistus siitä, että Valko-Venäjä on lämmitellyt länsisuhteitaan. Lukashenko on vastannut muun muassa nostamalla venäläisen öljyn kauttakulkuhintaa.  

Vaikka yhtäläisyyksiä on, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes ei usko, että Venäjän ja Valko-Venäjän kiista voisi kärjistyä Ukrainan kriisin tavoin. Ukrainan sota tosin liittyy oleellisesti siihen, miksi maiden suhteet ovat viilenneet.  

– Lukashenko näki kriisissä mahdollisuuden tehdä pesäeroa Venäjään ja näin parantaa suhteita länteen, käytännössä löytää uusia rahanlähteitä. Venäjä puolestaan ei suvaitse enää yhtään tottelemattomuutta (liittolaisiltaan). Ukrainan takia Venäjällä on myös ollut vähemmän rahaa Valko-Venäjän geopoliittisen uskollisuuden ostamiseen, Moshes sanoo.

Enemmistö haluaa läheisen suhteen Venäjään

Moshes arvioi, että uhittelustaan huolimatta Valko-Venäjä päätyy jatkamaan läheisessä liitossa Venäjän kanssa, vaikka hyötyy siitä aiempaa vähemmän. Lähempi länsisuhde vaatisi suuria yhteiskunnallisia muutoksia, joihin Lukashenko tuskin on valmis.  
Moshes ei myöskään usko, että Venäjä haluaisi syrjäyttää Valko-Venäjää itsevaltaisesti yli 20 vuotta hallinneen Lukashenkon.  

– Projekti olisi kallis eikä olisi varmaa, että uusi johtaja pystyisi johtamaan Valko-Venäjää kuten Venäjä tarvitsee. Lukashenko jatko on turvallisempi vaihtoehto.  

Ukrainan ja Valko-Venäjän tilanteet eroavat oleellisesti siinä, että valkovenäläiset ovat varsin venäläismielisiä.  

– Valkovenäläisten enemmistö haluaa mieluummin läheisen suhteen Venäjään kuin länteen. Lukashenko takaa sen, mikä on ollut hänen kannatuksensa tukipilareita alusta lähtien.  

Osansa on Venäjän propagandalla: yli 60 prosenttia valkovenäläisistä saa tietonsa venäläisestä mediasta.  

– Ukrainan tapahtumat on nähty venäläisen linssin läpi ja niitä pidetään enimmäkseen negatiivisina: ensin maahan tuli epävakaus ja sitten sota. Valkovenäläiset eivät halua samaa.

"Länsipoliitikot eivät huomioineet tosiasioita"

Lukashenkon Ukraina-strategia toimi sikäli, että vuosi sitten EU purki pakotteensa Valko-Venäjää vastaan. Sitä perusteltiin maan ihmisoikeustilanteen paranemisella, mutta yhtä lailla - ellei enemmänkin - syynä oli, että maa veti tukeaan Venäjältä Ukrainan konfliktissa.  

Moshes sanoo, että EU:n ja Valko-Venäjän lähentymisen tulokset ovat jääneet laihoiksi.

– Valko-Venäjällä poliittisia vapauksia ei ole lisätty eikä talousuudistuksia tehty. Myöskään EU:n geopoliittinen tavoite siitä, että Valko-Venäjä ja Venäjä todella etääntyisivät, ei täyttynyt.

EU tarkoitti hyvää, mutta sen odotukset olivat epärealistisia, Moshes arvioi.

– Länsipoliitikot toivovat aina parasta, eivätkä kiinnitä huomiota tosiasioihin. He ajattelivat, että Lukashenko voi tehdä mitä haluaa, eivätkä ottaneet huomioon, kuinka täysin Valko-Venäjä on taloudellisesti riippuvainen Venäjästä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot