Mainos
Mainos

Venäjän ja Yhdysvaltojen välit vaarassa ohjuskilven takia

Venäjä arvostelee kovin sanoin Yhdysvaltain Eurooppaan kaavailemaa ohjuskilpeä.

Venäjän armeijan pääesikunnan apulaiskomentaja Anatoli Nogovitsin varoittaa, että Yhdysvaltojen ja Puolan ohjuskilpisopimus heikentää Yhdysvaltojen ja Venäjän jo ennestään kireitä välejä.

Nogovitsin sanoo Puolan asettavan itsensä sopimuksella vaaraan, sillä sodan sattuessa ulkomainen ohjuskilven osa olisi ensimmäisinä tuhottavien kohteiden listalla.

Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin mukaan ohjuskilpihanke on tähdätty Venäjää vastaan. Medvedev sanoo, ettei hän usko Yhdysvaltojen vakuutteluja siitä, ettei kilpi olisi suunnattu Venäjää vaan esimerkiksi Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan.

Yhdysvallat ja Puola sopivat eilen ohjuskilpeen kuuluvien torjuntaohjusten sijoittamisesta Puolaan.

Aiemmin kesällä Tshekki hyväksyi kilpeen kuuluvan tutka-aseman sijoittamisen maaperälleen.

Ukraina haluaa rajoittaa Venäjän laivastotukikohdan käyttöä

Ukrainan presidentti Viktor Jushtshenko vaatii Venäjää neuvottelemaan Ukrainassa sijaitsevan venäläisen laivastotukikohdan käytöstä kriisiaikoina.

- Olen lähettänyt Venäjän presidentille kiireellisen viestin -- aloittaaksemme neuvottelut suhteistamme sotilasoperaatioiden aikana, Jushtshenko sanoo.

Venäjää ärsyttävät Sevastopolin tukikohdan käyttöä koskevat rajoitusyritykset. Tuorein on Jushtshenkon keskiviikkoinen asetus, joka vaatii venäläisiä sota-aluksia raportoimaan aikeistaan kolme vuorokautta ennen liikkeelle lähtöään.

Venäjän pääesikunta on tehnyt selväksi, ettei Venäjän laivasto tottele Jushtshenkoa.

- Mustanmeren laivastolla on vain yksi ylipäällikkö. Hän on Venäjän presidentti, sanoi kenraalieversti Anatoli Nogovitsin.

Sevastopolin tukikohta on vuokrattu Venäjälle vuoteen 2017 saakka.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme