Mainos
Mainos

Venäjän vallankaappausyrityksestä 10 vuotta

Kourallinen ihmisiä on kokoontunut Moskovaan Valkoisen talon edustalle muistelemaan kommunistien epäonnistunutta vallankaappausta kymmenen vuotta sitten.

Noin sata ihmistä on kokoontunut tänään Moskovan Valkoisen talon edustalle muistelemaan kymmenen vuotta sitten tapahtunutta kommunistien epäonnistunutta vallankaappausta. Väkimäärän odotetaan kuitenkin nousevan päivän aikana.

Monet paikalla olevista ihmisistä sanoivat pitävänsä entistä presidenttiä Boris Jeltsiniä suuressa arvossa siitä syystä, että hän piti kiinni demokratiasta ja nousi vanhoillisia vastaan. Esimerkiksi Jelena Nikolajevna kantoi mukaan Jeltsinin muotokuvaa.

-Ihmiset ovat sanoneet paljon pahaa Jeltsinistä, että hän on juoppo ja niin edelleen. Mutta hän on se, joka johti (demokraattista) vallankumousta, Nikolajevna korosti.

Kaikki eivät olleet yhtä tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Lev Shamajev sanoi, ettei mikään ole muuttunut kymmenen vuoden kuluessa. Shamajevin mielestä venäläiset joutuvat taistelemaan demokratian ja sananvapauden puolesta kuten aiemminkin.

Politiikoista paikalle saapui ensimmäisenä työministeri Aleksandr Potshinok, jonka ympärille kerääntyi nopeasti ihmisiä kyselemään eläkkeistään.

Elokuun 19. päivänä 1991 kommunistien vanhoilliset edustajat yrittivät syrjäyttää Neuvostoliiton silloisen johtajan Mihail Gorbatshovin. Neuvostoliiton hajoamiseen johtanut yritys kaatui muutaman päivän kuluessa muun muassa Jeltsinin vastarintaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme