Mainos
Mainos

Venäläiset rauhanturvaajat Kosovoon jo perjantaina?

Venäläiset rauhanturvaajat saattavat lähteä Kosovoon jo perjantaina, jos Venäjän liittoneuvosto hyväksyy venäläissotilaiden osallistumisen kansainvälisiin Kfor-joukkoihin.

Puolustusministeri Igor Sergejev ja ulkoministeri Igor Ivanov selostivat parlamentin alahuoneessa eli duumassa joukkojen lähettämistä. Aiemmin Sergejev kertoi, että venäläisjoukot voisivat lähteä maanantaina.

Venäjä lähettää kaikkiaan 3600 sotilasta Kfor-joukkoihin. Kosovossa on jo 200 venäläissotilasta, jotka tulivat sinne Bosniasta.

Parlamentin ylemmän kamarin eli liittoneuvoston odotetaan käsittelevän joukkojen lähettämistä perjantaina. Sergejevin mukaan joukot voivat lähteä kolmen tunnin kuluttua lähtöpäätöksestä.

Liittoneuvoston olisi pitänyt saada käsitellä myös venäläissotilaiden siirtymistä Bosnian Sfor-joukoista Kosovoon. Jotkut liittoneuvostossa istuvat alueiden edustajat ovat olleet harmistuneita siitä, että ensimmäisen joukon lähettämisessä ei noudatettu lain säätämää järjestystä.

YK:n pääsihteeri kiitti Venäjää

Venäjällä vieraileva YK:n pääsihteeri Kofi Annan kiitti Venäjää sen osuudesta Kosovon kriisin ratkaisemisessa. Annan tapasi ulkoministeri Igor Ivanovin ja pääministeri Sergei Stepashinin. Annan kiitti myös presidentti Boris Jeltsiniä ja Balkanin-lähettilästä Viktor Tshernomyrdiniä. Ivanov oli sanonut Annanille, että Venäjä toivoo YK:lle keskeistä roolia tulevissa kansainvälisissä konflikteissa. Annan aloitti Venäjän-vierailunsa Pietarista maanantaina.
(STT-DPA-REUTERS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme