Mainos

Venäläiset tiukkoina tshetsheenisisseille

Venäläissotilaat ovat estäneet tshetsheenitaistelijoiden yritykset murtautua Groznyin saartorenkaan läpi. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan tshetsheenit ovat tehneet kuusi murtautumisyritystä viime yönä.

Venäläislähteiden mukaan tshetsheenit kärsivät yrityksissä pahoja tappioita, kun he yrittivät murtautua kaupungista ja paeta Tshetshenian eteläosan vuorille. Venäläisjoukot jatkoivat tänään Groznyin moukarointia tykeillä ja kranaatinheittimillä.

EN:n valtuuskunta tapaa Putinin

Samaan aikaan, kun taistelut Tshetsheniassa jatkuvat, on Moskovassa neuvottelumatkalla oleva Euroopan neuvoston valtuuskunta antanut ymmärtää, että Venäjä voidaan erottaa neuvostosta määräajaksi Tshetshenian operaation vuoksi.

13-jäsenisen valtuuskunnan on tänään määrä tavata vt. presidentti Vladimir Putin ja ulkoministeri Igor Ivanov. Myöhemmin tällä viikolla valtuuskunta on suunnitellut vierailevansa Pohjois-Kaukasuksella.
(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot