Mainos
Mainos

Venäläismedia: Pahamaineisia jengiläisiä ammuttiin oikeustalolla Moskovassa – yrittivät ilmeisesti paeta

Jengiläisiä syytettiin muun muassa 17 ihmisen murhasta.

Venäläisviranomaiset ampuivat tiistaina kolme murhasta syytettyä GTA-rikollisjengin jäsentä oikeustalossa noin 20 kilometrin päässä Moskovasta.

Ampumiset tapahtuivat kello kahden aikaan iltapäivällä. Uutistoimistojen mukaan viisi syytettyä aikoi paeta ja vei heitä oikeuteen saattamassa olleiden vartijoiden aseet hississä.

– Yksi heistä hyökkäsi vartijan kimppuun ja kuristi tätä. Syytetyt pääsivät irti käsiraudoista ja ottivat vartijoiden aseet. Yksi vartijoista onnistui kutsumaan apua. Kun hissi nousi kolmanteen kerrokseen, oli Venäjän kansalliskaartilaisia jo paikalla, kertoi Venäjän tutkintakomitean tiedottaja Svetlana Petrenko uutistoimisto Tassille.

Kansalliskaartin jäsenet aloittivat ampumisen, kun hissin ovat avautuivat.

– Yksi kansalliskaartin jäsen haavoittui olkapäähän ampumisessa. Kolme syytettyä kuoli ja kaksi haavoittui vakavasti, Petrenko kertoi.

Ampumisessa haavoittui kaksi jengiläistä, kaksi vartijaa sekä yksi kansalliskaartin jäsen. Heidät kaikki vietiin sairaalaan.

Useita murhia kahden vuoden aikana

Yhdeksää rikollisjengin jäsentä syytettiin Moskovan alueoikeudessa 17 ihmisen murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä vuosina 2012–2014. Tassin mukaan murhat tapahtuivat Moskovan ja sen eteläpuolella sijaitsevan Kalugan alueella. Lisäksi jengiläisiä syytettiin muun muassa ryöstelystä sekä aseiden laittomasta hallussapidosta ja salakuljetuksesta.

Tassin mukaan syytetyt olivat Uzbekistanista, Kazakstanista ja Tadzikistanista.

GTA-rikollisjengi on saanut nimensä Grand Theft Auto -pelien mukaan. Jengiläiset olivat asettaneet maanteiden autioille osuuksille piikkimattoja öisin, jotta ohiajavien autojen renkaat hajoaisivat. Kun autojen renkaat rikkoutuivat ja autot pysähtyivät, jengiläiset ampuivat kuljettajat.

Tutkijoiden mukaan kaikki miehet olivat käyneet päivisin töissä, mutta tottelivat muutoin tiukasti jengin johtajan käskyjä. Venäläismedian mukaan pidätyksen yhteydessä aiemmin kuollut johtaja oli radikalisoitunut ja taistellut äärijärjestö Isisin joukoissa. 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot