Mainos
Mainos

Venezuelalle ikioma aikavyöhyke

Venezuelan virallinen aika on pian uniikki GTM miinus 4,5 tuntia. Kriitikoiden mielestä kyseessä on maan presidentin uusin oikku - aiemmin hän on muuttanut jo maan viralisen nimen, vaakunan ja lipun.

Venezuela siirtyy ensi kuussa omalle aikavyöhykkeelleen.

Uuden asetuksen mukaan maan kelloja siirretään 9. joulukuuta puoli tuntia taaksepäin. Venezuelan virallinen aika on siitä lähtien GMT miinus 4,5 tuntia, mikä ei ole käytössä missään muualla.

Itsevaltainen presidentti Hugo Chávez ilmoitti muutoksesta ensi kertaa jo kesällä, mutta sen voimaantuloa on viivytetty, koska kellojen siirtämisen vaikutuksista ei ole ollut selvyyttä. Eilen kuitenkin maan virallinen lehti julkaisi aikavyöhykkeen muutosta koskevan lakitekstin.

Paikallisten yritysten on nyt ohjelmoitava tietokoneensa uudelleen ja mahdollisesti muutettava työaikoja, jotta yhteistyö naapurimaiden kanssa onnistuisi. Kriitikoiden mielestä kyseessä on taas yksi Chávezin oikuista - hän on aiemmin muuttanut jo maan virallisen nimen (mykyisin Venezuelan bolivariaaninen tasavalta), vaakunan ja lipun.

Chávez tukijoineen on puolustanut kellojen siirtoa muun muassa sillä, että nykyinen aikavyöhykejärjestelmä on Yhdysvaltain pakolla luoma.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme