Mainos
Mainos

Verkkopetokset yleistyneet maailmalla

Tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana maailmalla varastettiin 12 miljoonan ihmisen käyttäjätiedot, kertoo Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan.

Verkkopetosten määrä on kolminkertaistunut kahdessa vuodessa. Petoksia tutkineen Experian-yhtiön mukaan rikosten kasvu johtuu siitä, että ihmisillä on entistä enemmän erilaisia tilejä verkossa.

Tietomurto havaitaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun uhri saa ilmoituksensa hänen nimissään tehdystä liittymä- tai luottokorttisopimuksesta.

Keskimäärin ihmiset ovat rekisteröityneet 26:lle erilaiselle verkkotilille, mutta salasanoja heillä on tyypillisesti käytössä vain viisi. Salasanoja pitäisikin vaihtaa useammin, ja niiden pitäisi olla monimutkaisempia.

Vaaratekijöitä ovat myös tilit, joita ei enää käytetä, mutta joita ei ole suljettu kunnolla. Tällaisia roikkuvia tilejä on kahdella kolmasosalla internetin käyttäjistä. Viime viikolla esimerkiksi Yahoo!:lta varastettiin 450 000 ihmisen käyttäjätiedot. Monet tiedoista vietiin vanhoilta, epäaktiivisessa käytössä olevilta tileiltä.

Tietomurtouutiset ovatkin nykyään arkipäivää: Yahoo!:n lisäksi viime viikolla kerrottiin, että Android-keskustelupalstalta oli viety miljoonan ihmisen tunnukset. Grafiikkasovelluksia valmistava Nvidia kertoi myös, että sen keskustelupalstoilta oltiin viety 400 000 tunnusta.

MTV3 Uutiset kertoi eilen, että joka kymmenes suomalainen on joutunut identiteettivarkauden uhriksi. Keskuskauppakamarin mukaan myös suomalaisyritysten identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme