Mainos

Video: Ällöttävä vai vaikuttava? Miljoonan purkan seinä putsataan pois

Yksi ehkä maailman kummallisimmista nähtävyyksistä sijaitsee Pike Placen kauppakortteleissa Seattlessa, Yhdysvalloissa. Tosin ei enää kauaa – tänään höyrypesurit hävittävät sen.

Tuhoon tuomittu nähtävyys koostuu noin miljoonasta purukumista, joita parinkymmenen vuoden ajan on tökitty Post Alley -kujan talojen seiniin.

Villitys alkoi 1990-luvun alkupuolella, kun kujalla teatteriin jonottaneet ihmiset alkoivat tuikata purkkansa teatterin seinään. Tilan loputtua purkkamuistot levisivät muihinkin seiniin, lopulta koko kujan mitalta. Seinillä on myös valokuvia, käyntikortteja, seteleitä ja viestejä – kaikki purkalla kiinnitettyjä.

– Purkkaseinä on kuin improvisaatiotaideteos, joka muuttaa muotoaan kaiken aikaa. Se on kuin tarina, jolla on alku ja loppu. Ja nyt on tullut aika aloittaa uusi tarina, sanoo Market Theater -teatterin markkinointijohtaja Kent Whipple.

Seiniä on puhdistettu sieltä täältä pariin kolmeen otteeseen vuosien kuluessa, mutta nyt on aikomus putsata koko kuja viimeistä purkkaa myöten. Operaation odotetaan kestävän kolme päivää.

Mutta niin teatterin kuin kauppakorttelienkin hallinnossa tiedetään, että pesun jälkeen uusi alkaa kehittyä vähitellen.

– Purukumeja saa edelleenkin kiinnittää, mutta vain alkuperäiseen paikkaan teatterin seinälle, sanoo Pike Place Marketin tiedottaja Emily Crawford.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot