Mainos
Mainos

Video: Amerikkalaisopiskelija anoi anteeksiantoa Pohjois-Koreassa – "Tein elämäni suurimman virheen"

Pohjois-Koreassa vuodenvaihteessa pidätetty amerikkalaisturisti on tuotu tänään kameroiden eteen Pjongjangissa.

21-vuotias opiskelija Otto Warmbier tunnusti kansainväliselle medialle ja diplomaateille syyllistyneensä rikokseen Yanggakdo-hotellissa irrottamalla poliittisen iskulauseen hotellin henkilökunnalle varatulla alueella.

– Tarkotukseni oli vahingoittaa pohjoiskorealaisten työetiikkaa ja motivaatiota, Warmbier sanoi lausunnossaan, joka vaikutti ennalta laaditulta ja harjoitellulta.

Warmbierin edesottamus uudenvuodenpäivän aamuna on Pohjois-Korean viranomaisten mukaan Yhdysvaltain hallituksen manipuloima vihollisteko.

Warmbier sanoi olevansa hyvin vaikuttunut pidätysaikanaan saamastaan kohtelusta. Hän myös pyysi tekoaan anteeksi.

Aivan lopuksi Warmbierin hillitty olemus kuitenkin murtui. Hän vetosi toiseen kertaan, nyt itkuisella äänellä, Pohjois-Koreaan saadakseen anteeksi.

– Rukoilen anteeksiantoanne. Olen tehnyt elämäni suurimman virheen, Warmbier sanoi.

Virginian yliopistossa opiskeleva Warmbier saapui Pjongjangiin joulukuun 29. päivänä Pekingistä. Hänet pidätettiin Pjongjangin kansainvälisellä lentokentällä tammikuun 2. päivänä hänen ollessaan poistumassa maasta.

Pohjois-Korea ei ole kertonut joutuuko amerikkalaisnuorukainen oikeuteen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme