Mainos
Mainos

Video: "Hirviöäiti" haluaa kaltoinkohdeltujen lastensa huoltajuuden takaisin – sotkuisen kodin lattialla ulostetta

Yhdysvalloissa lastensa kaltoinkohtelusta syytetty äiti vaatii 11 lapsensa huoltajuutta takaisin. CNN:n videolla näkyy, kuinka sotkuisissa oloissa lapset joutuivat elämään.

Kaliforniassa asuva Ina Rogers oli pidätettynä lastensa kaltoinkohtelusta. Äiti yrittää nyt saada viranomaisten huostassa olevien lastensa huoltajuuden takaisin.

Poliisi pidätti jo aiemmin Rogersin miehen epäiltynä pariskunnan kahdeksan yhteisen lasten pahoinpitelystä ja kiduttamisesta.

Ulostetta lattialla

Perheen kotoa kuvatulla videolla näkyy, kuinka sotkuisissa oloissa lapset talossa asuivat. Muun muassa kylpyhuoneen lattia on ulosteen peitossa.

Äiti kertoo opettaneensa kaikkia lapsia kotonaan, vaikka kotia ei ole virallisesti listattu kotikouluksi.

Putkasta vapautunut äiti kiistää kohdelleensa lapsiansa kaltoin, vaikka näistä oli löytynyt merkkejä pahoinpitelystä. 

Myös lasten isoäiti kertoo CNN:n videolla, että vanhemmat pitivät lapsista hyvää huolta. Isoäiti ei tosin ollut nähnyt lapsenlapsiaan neljään vuoteen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme