Mainos
Mainos

Video: Jättikana sai internetin riehaantumaan – ”Olin nukahtamaisillani, mutta nyt pelottaa”

Video valtavasta kukosta on viimeisin asia, josta koko internet puhuu. Se on saanut ihmiset pelkäämään nukkumaanmenoa – ja epäilemään videon aitoutta.

Viime viikonloppuna Taiwanista ladattiin Youtubeen video, joka sai pian koko sosiaalisen median sekaisin. Videolla kukko tepastelee ympäriinsä rauhallisissa merkeissä eikä kohua olekaan aiheuttanut videon tapahtumat, vaan siinä esiintyvän kukon koko.

Kukko on niin suuri, että Twitter on täyttynyt kauhisteluista ja meemeistä.

– Olin nukahtamaisillani mutta muistin juuri, että elän samalla planeetalla jättikanan kanssa ja olen peloissani, yksi käyttäjä kuvailee.

Jättikanapelko on saanut osan käyttäjistä myös epäilemään videon aitoutta. Video on otsikoitu brahma chickeniksi ja se on kuin onkin aivan todellinen kanarotu.

Brahma chicken voi kasvaa viiden kilon painoiseksi ja jopa puolen metrin korkuiseksi. Vaikka rotu ylsikin vastikään internetin tietoisuuteen, se on ollut olemassa vuosikymmeniä.

Kanarotu syntyi, kun suuria kiinalaisia kanoja tuotiin Yhdysvaltoihin ja jalostettiin eteen päin.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot