Mainos
Mainos

Video: Lapset kovilla Pekingin savusumussa – saasteita 24 kertaa yli turvallisen lukeman

Samaan aikaan, kun Kiinan johto osallistuu ilmastokokoukseen Pariisissa, kansalaiset kamppailevat paksussa saastesumussa Pekingissä. Ilmansaasteiden määrä on tänään ylittänyt noin 24-kertaisesti turvallisena pidetyn määrän.

Savusumu levittäytyy laajalle – hälyttävän korkeita lukemia on mitattu satojen kilometrien päässä pääkaupungista.

Eniten saasteista kärsivät vanhukset ja lapset.

– Lääkäri sanoo, että lapsenlapseni sairaus johtuu saasteista. Hänen keuhkonsa kuvattiin ja lääkäri havaitsi ongelman, kertoo nelivuotiaan Xiao Hongmein isoäiti rouva Xue.

Viisivuotiaan Jiang Jianingin äiti sanoo haluavansa nähdä tuloksia hallituksen toimista saasteiden torjunnassa.

– Jos tilanne ei muutu muutaman vuoden kuluessa, meidän täytyy harkita muuttamista muualle, Yun Lina sanoo.  

Viranomaiset ovat sulkeneet Pekingin alueella toistaiseksi yli 2000 saastuttavaa tuotantolaitosta ja tänään peruttiin yli 30 lentoa. Kaupunkilaisia on neuvottu pysyttelemään sisätiloissa.

Pekingiläiset valittavat pistävästä savunhajusta ja käyttävät kasvosuojaimia. Näkyvyyttä maan tasalla on vain joitakin satoja metrejä.

Kiinan presidentti Xi Jinping sanoi Pariisin ilmastokokouksessa eilen, että köyhien maiden ei pitäisi joutua uhraamaan talouskasvuaan.

Vuonna  2013 Kiinan hiilidioksidipäästöjen arvioidaan olleen noin kaksi ja puoli kertaa Euroopan unionin päästöjen verran. Kiina on luvannut kääntää päästöt laskuun vuoteen 2030 mennessä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme