Mainos
Mainos

Video näyttää Ruotsin liekkimeret – metsäpalot leviävät holtittomasti

Ruotsissa maastopalot leviävät ympäri maata holtittomasti. SVT:n mukaan maassa on tällä hetkellä 49 maastopaloa, ja vain harva niistä on hallinnassa.

Maastopalot levittäytyvät lähes koko Ruotsiin, mutta erityisen paha palotilanne on Keski-Ruotsin Taalainmaalla, Jämtlandin läänissä ja Gävleborgin läänissä.

Gävleborgin läänissä Ljusdalissa tulipalo on levinnyt asuinrakennuksiin asti ja viranomaiset kertovat, että paloalue on yli 10 000 hehtaarin kokoinen.  Yhteensä metsäpalojen kooksi on arvioitu yli 20 000 hehtaaria.

Ihmisiä on evakuoitu useilta alueilta.

EU-mailta apua tulipaloihin

Viranomaisten mukaan paloista viitisentoista ei ole hallinnassa. Sammutustöihin Ruotsi onkin pyytänyt apua muilta mailta. Esimerkiksi Tanska ja Norja ovat osallistuneet sammutustöihin kalusto- ja palomiesavulla. Myös kaksi italialaista sammutuskonetta on jo töissä.

–  Ranska on luvannut lähettää kaksi lisäkonetta, ja niitä odotamme Ruotsiin tänään. Norja on toistaiseksi tukenut kahdeksalla helikopterilla, Tanska lähetti tänne 22 palomiestä, pääministeri Stefan Löfven kertoo.

Ruotsissa on arvioitu metsää tuhoutuneen jo 57 miljoonan euron arvosta. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vieraili palopaikoilla tänään. Hän on kuvaillut tilannetta ennennäkemättömän dramaattiseksi.

– Pelastuspalvelun apuna täällä ovat liikennelaitos, poliisi, kodinturvajoukot ja puolustusvoimat, joiden vaikutus on suuri. On muistettava, että on erittäin kuumaa ja kuivaa, ja tilanne on poikkeuksellisen vaikea. Kaikkien työpanos on sankarillinen täällä Ljusdalissa, sekä monella muulla paikkakunnalla.

Pelastuslaitoksen pitää varoa myös muuta kuin tulipaloa. Taalainmaan Älvdalenissa räjähti tänään SVT:n mukaan aamulla kranaatti. Pelastuslaitos oli jo aikaisemmin varoittanut räjähtämättömistä kranaateista, eikä lähistöllä ollut ketään.

Metsäpalot eivät ole aiheuttaneet ihmisuhreja. Vuonna 2014 suuressa metsäpalossa kuoli aikoinaan yksi ihminen. Silloin Västmannin läänissä paloi noin 14 000 hehtaaria metsää.

Katso MTV:n Seitsemän Uutisten juttu Ruotsin metsäpaloista:


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme