Mainos
Mainos

VIDEO: Ryöstelevät apinat iso riesa kiinalaiskaupungissa

Kesyyntyneistä apinoista on tullut varsinainen riesa kiinalaisessa Guiyangin kaupungissa.

Muutaman apinan lauma viihtyy erityisesti pienten myymälöiden ja myyntikojujen reunustamilla kaduilla. Sieltä löytyy aina jotakin syötävää, ja monet ohikulkijat myös ruokkivat niitä. 

Aina sapuska ei kuitenkaan apinoita tyydytä. Silloin otetaan kovat keinot käyttöön: röyhkeästi isokokoiset apinat nappaavat ostoksia pahaa-aavistamattomien ihmisten käsistä. 

– Yhtenä päivänä apina hyppäsi erään vanhuksen päälle ja nappasi häneltä pussillisen kananmunia. Onneksi vanhukselle ei käynyt kuinkaan, eräs rouva kertoo.

Viranomaiset yrittävät pyydystää riesaksi muuttuneita apinoita tarkoituksenaa viedä ne kauemmaksi luontoon. Asukkaita on varoitettu apinoiden ruokkimisesta. Niiden kanssa ei myöskään kannata leikkiä, sillä ne saattavat olla vaarallisia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme