Mainos
Mainos

Video: Trumpia tukeva mielenosoitus sai yllätysvieraita – tappeluhan siitä syntyi

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vastustajien ja kannattajien välille kehkeytyi käsirysy eteläisessä Kaliforniassa järjestetyn mielenosoituksen aikana.

Tuhannet ihmiset kerääntyivät lauantaina Etelä-Kalifornian rantakaupunkiin Huntington Beachiin osoittamaan mieltä presidentti Donald Trumpin, veteraanien, viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden puolesta.

Uimarannalla järjestetyssä "Make America great again" -protestissa oli paikalla myös vastamielenosoittajia, joiden läsnäolo kiristi tunnelmaa niin, että mielenosoittajien välille tuli käsirysy.

Brittilehti The Guardianin mukaan väkivaltaisuudet puhkesivat, kun vastamielenosoittajat estivät Trumpin kannattajien kulkua pyörätiellä.

Lehti kertoo, että paikalta pidätettiin yhteensä neljä ihmistä ja että heistä yhtä syytetään pahoinpitelystä ja kolmea muuta pippurisumutteen luvattomasta käytöstä. Ainakin yhden Trump-kannattajan kerrotaan saaneen sumutetta kasvoilleen.

Trump-mielenosoitus oli alun perin tarkoitus järjestää uimarannan sijaan kaupungissa sijaitsevassa tapahtumakeskuksessa. Viranomaiset kuitenkin peruivat suunnitelman välikohtausten pelossa.

Voit katsoa videon rannalla syntyneestä käsirysystä yltä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme