Mainos

Video: William lumoutui revontulien tanssista: ”Tämä on syy siihen, miksi aloitin valokuvaamisen”

Sähkönsiniset sädekimput kietoutuvat toisiinsa, valonsäteet sulautuvat vihreän sävyyn, jotka sykkivät taivaalla ja heijastuvat lumeen. Mistä on kyse? Tietenkin revontulista, jotka taltioituivat Alaskasta Sheep-vuorilta valokuvaaja William Briscoen videolle.

– Tämä on syy siihen miksi aloitin valokuvaamisen. Kun muutin tänne kolme vuotta sitten, näin ensimmäistä kertaa revontulet. Siitä saakka olen pitänyt todella paljon niiden tyynestä kauneudesta, Arizonasta kotoisin oleva Briscoe kertoo.

Kiehtova näky, joka tunnetaan myös Aurora Borealiksena, aiheutuu, kun sähköisesti varautuneet partikkelit auringosta törmäävät ilmassa.

Revontulia voi nähdä pohjoisella pallonpuoliskolla seitsemänä kuukautena vuodessa syyskuun ja maaliskuun välillä.

– Minun täytyi rohkeasti kohdata 34 asteen pakkanen tallentaakseni revontulet. Mutta kylmät lämpötilat ovat pieni hinta neon vihreistä taivaista.

– Siitä saakka kun ”rouva Aurora” esitteli itsensä minulle ensimmäisenä yönäni täällä, olin yhtä innoissani kuin koira, joka jahtaa laserkohdistinta.

Briscoe on kertonut nähneensä revontulet nyt jo satoja kertoja.

– Sen näkeminen paranee joka kerta.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot