Mainos
Mainos

Viina tappaa Venäjällä

Kymmenen viime vuoden aikana alkoholi on aiheuttanut 900 000 ihmisen kuoleman Venäjällä.

Venäjän väkiluku vähenee 700 000 ihmisellä vuodessa. Yhtenä selittävänä tekijänä on suuri alkoholin kulutus. Erään tutkimuksen mukaan keskivertovenäläinen juo 19 litraa puhdasta alkoholia vuodessa.

Suomessa alkoholin kokonaiskulutus oli viime vuonna 10,3 litraa asukasta kohti, ja koko maailmassa kulutuksen keskiarvo on 5,5 litraa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n määrittelemä alkoholin vaarallisen kulutuksen raja on kahdeksan litraa. Sen yli menevän osan katsotaan altistavan väestön kansanterveydellisille vaurioille.

Kymmenen viime vuoden aikana alkoholi on aiheuttanut 900 000 ihmisen kuoleman Venäjällä. Heistä 335 000 menetti henkensä kehnolaatuisen tai myrkyllisen viinan takia, noin 230 000 humalaisten väkivaltaisuuksissa ja 250 000 rattijuoppojen uhrina.

Valtiotieteen tohtori Ilmari Susiluoto kertoo Venäjän alkoholitilanteesta uudessa kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme