Mainos
Mainos

Viinarallin hiipuminen vie Virolta 100 miljoonaa vuodessa – karkin ja tupakan ostaminen romahtanut

Suomalaiset ostavat yhä vähemmän alkoholia Virosta. Vähentynyt viinaturismi vie Virolta arviolta 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Äripäev-lehti kirjoittaa, että viinarallin hiipuminen tarkoittaa myös Virossa käytetyn rahan kokonaismäärän vähenemistä. Viime vuonna suomalaiset kuluttivat Virossa erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin yhteensä noin 625 miljoonaa euroa. Vielä vuonna 2014 luku oli 716 miljoonaa.

Kaupan liiton mukaan vuonna 2014 Viron matkaajista 81 prosenttia toi matkaltaan alkoholia ja viime vuonna enää 69 prosenttia. Viinarallin vähentyminen näkyy myös tavaroiden ja palveluiden euromääräisessä kokonaiskulutuksessa.

Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo, että alkoholi on ollut vuosia ikään kuin sisäänheittotuote muille ostoksille. Varsinkin makeisille, elintarvikkeille ja tupakalle.

– Elintarvikkeiden, makeisten ja tupakan ostokset ovat suorastaan romahtaneet parin vuoden takaiseen verrattuna, sillä nämä tuotteet ovat usein olleet samassa ostoskorissa yhdessä alkoholin kanssa, Kurjenoja sanoo.

Kurjenojan mukaan suomalaisten matkailu etelänaapuriin on muuttumassa jatkossakin enemmän palveluvetoiseksi.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme