Mainos
Mainos

Viivästyksiä taas lennoilla Meksikosta Yhdysvaltoihin

Perusteellisempi turvatarkastus on jälleen viivästyttänyt lentoa Yhdysvaltoihin. Eilisiltainen lento Meksikosta Los Angelesiin lähti useita tunteja aikataulustaan jääneenä.

Meksikolaisen lentoyhtiön vuoro maan pääkaupungista Mexicosta Los Angelesiin Yhdysvaltoihin on viivästynyt jälleen useita tunteja. Syynä oli tavanomaista perusteellisempi turvallisuustarkastus, jonka meksikolaiset ja yhdysvaltalaiset viranomaiset suorittivat.

Viranomaiset olivat muutamia tunteja aiemmin tutkineet samalla tavalla toisen samaa reittiä lentäneen koneen.

Kaksi Mexicon ja Los Angelesin väliä lentänyttä lentoa peruutettiin turvallisuussyistä kokonaan keskiviikkona ja torstaina. Lentokenttien turvatoimia on tiukennettu Meksikossa sen jälkeen, kun Yhdysvallat nosti terrorismivaarasta varoittavaa luokitustaan kaksi viikkoa sitten.

Yhdysvalloissa pelätään uutta lentokonein tehtävää terrori-iskua. Muun muassa useita Britanniasta Yhdysvaltoihin suuntautuneita lentoja on peruutettu viime päivinä terroripelon vuoksi.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme