Mainos
Mainos

Viranomaiset: Turmakoneen hylyssä ei merkkejä eloonjääneistä

Pakistanin turmakoneen luokse päässeet pelastusmiehet eivät ole nähneet merkkejä eloonjääneistä, sanoo pelastusviranomainen. Onnettomuuspaikalta on löydetty yli 140 ruumiin jäänteet.

Hylyn luokse ehtinyt pelastusmies kuvailee näkyä lohduttomin sanoin. Koneen kappaleet paloivat ja niiden päälle oli törmäyksen jälkeen pudonnut mäentöyräs.

Pelastusmiehet arvioivat, että hylkyä päästään tutkimaan eloonjääneiden varalta vasta sitten, kun sen päälle pudonnut maa-aines on raivattu koneellisesti.

Viranomaiset ovat aiemmin kertoneet, että onnettomuusalueelta on löytynyt 5 loukkaantunutta. Myöhemmin tieto eloonjääneistä korjattiin - turmakoneesta ei ole toistaiseksi löydetty eloonjääneitä.

Yksityisen yhtiön matkustajakone syöksyi maahan aamulla Suomen aikaa Pakistanin pääkaupungin Islamabadin liepeillä. Koneessa oli 152 ihmistä.

Pelastustöitä on haitannut alueen vaikeakulkuisuus.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lohdutonta kuvaa turmapaikalta

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme