Mainos
Mainos

Viranomaiset: Venäjän bussiräjähdys oli terrori-isku

Venäjän viranomaiset pitävät räjähdyksen syynä terrori-iskua. Venäläisviestimissä on myös pohdittu, olisiko pommi-iskussa kyse rikollisryhmien välisestä välienselvittelystä.

Etelä-Venäjällä on tehty tuhoisa pommi-isku bussissa Toljattin kaupungissa. Viranomaisten mukaan ainakin kahdeksan ihmistä sai surmansa ja yli 50 ihmistä haavoittui hyökkäyksessä. Venäjän syyttäjänviranomaiset tutkivat tekoa terrori-iskuna.

- Olemme vetäneet sen johtopäätöksen, että kyse oli terroriteosta, sanoi Samaran alueen kuvernööri Vladimir Artjakov Vesti-24-uutiskanavalla.

Pommi räjähti aamuruuhkan aikaan täpötäydessä bussissa, jossa oli työmatkalaisten lisäksi paljon opiskelijoita. Räjähde oli luultavasti piilotettu bussin lattian alle, arvelivat paikalliset poliisilähteet.

Räjähdys aiheutti vammoja bussin matkustajien lisäksi ohikulkijoille. Kuolonuhrien määrän pelättiin vielä nousevan, sillä useiden haavoittuneiden tila oli kriittinen.

Räjähdys oli niin voimakas, että paineaalto rikkoi läheisten rakennusten ikkunoita.

Toljatti sijaitsee Volgajoen varrella Samaran alueella yli tuhat kilometriä Moskovasta kaakkoon. Venäjän Detroitiksi kutsuttu 700 000 asukkaan kaupunki tunnetaan autotehtaistaan. Se on nimetty italialaisen kommunistijohtajan Palmiro Togliattin mukaan

Toljattissa toimii myös rikollisryhmiä, jotka selvittelevät tämän tästä välejään väkivalloin. Venäläisviestimissä ehdittiinkin pohtia, olisiko pommi-iskussakin kyse rikollisryhmän teosta. Venäläiset viranomaiset puhuvat usein terroriteoista, jos harkittu isku aiheuttaa suurta tuhoa.

(MTV3-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme