Mainos

Virginia toteutti naisvangin kiistanalaisen teloituksen

Yhdysvalloissa Virginian osavaltio on teloittanut ensimmäisen naisvangin lähes sataan vuoteen. Murhista tuomittu Teresa Lewis teloitettiin myrkkyruiskeella.

Lewis oli myöntänyt palkanneensa kaksi miestä tappamaan aviomiehensä ja poikapuolensa henkivakuutusrahojen takia.

Lewis oli 12:s Yhdysvalloissa teloitettu nainen vuoden 1976 jälkeen, jolloin kuolemantuomio otettiin Yhdysvalloissa uudelleen käyttöön. Virginiassa teloitettiin nainen viimeksi vuonna 1912.

Ennen kuolemaansa Lewis oli tavannut lähiperhettään ja hengellisen tukihenkilön. Muutaman kymmenen kuolemantuomion vastustajan joukko järjesti vankilan ulkopuolella mielenilmauksen.

Yhdysvaltojen korkein oikeus hylkäsi tiistaina pyynnön lykätä rangaistuksen toimeenpanoa. Kuolemantuomion vastustajien mukaan 41-vuotias Lewis oli henkisesti jälkeenjäänyt. Viranomaisten mukaan tästä ei ollut lääketieteellistä näyttöä.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot