Mainos

Viro äänestää ensi viikolla suunnanmuutoksesta – keskustapuolueen kannatus voi puolittua, nuoret uurnille ensimmäistä kertaa

Viro äänestää ensi sunnuntaina suuresta sisäpoliittisesta suunnanmuutoksesta kunnallisvaaleissaan. Pitkään kunnallispolitiikkaa erityisesti Tallinnassa hallinnut keskustapuolue on menettämässä ehdottoman enemmistönsä pari vuosikymmentä kestäneen valtakautensa jälkeen.

Puolue on hajonnut kahteen osaan, ja sen perustaja ja pitkäaikainen johtaja Edgar Savisaar ja hänen kannattajansa ovat liikkeellä omalla listallaan. Keskustapuolueen kannatuksen ennakoidaan tästä syystä putoavan 20 prosentista alle puoleen. Perinteisesti venäläisväestö on kannattanut keskustapuoluetta.

Kaupunginjohtajana pitkään toiminut Savisaar on lisäksi syytettynä lahjusoikeudenkäynnissä, mikä saattaa vaikuttaa asetelmiin.

Ensimmäistä kertaa myös 17-18 -vuotiaat nuoret saavat äänestää ja heitä on noin 23 000. Keskustapuolue edustaa heille paljolti menneisyyden maailmaa.

"Kunnallispolitiikan suurin kipupiste on keskustapuolue"

Myös suomalainen Salla Koivuaho pyrkii Tallinnan valtuustoon. Hän on ehdokkaana oikeistopuolue IRL:ssa (Isänmaan ja Res Publican liitto). Kauppatieteiden maisteri Koivuaho on asunut Tallinnassa viisi vuotta ja puhuu sujuvaa viroa.

– Suurin kipupiste tällä hetkellä kunnallispolitiikassa on keskustapuolue ihan suoraan sanottuna. Täällä on pitkään hallinnut yksi puolue ja nyt toivotaan, että näiden vaalien myötä se muuttuu. Siihen liittyy hyvin läheisesti myös kysymys korruptiosta, mitä me nyt koko IRL:n kanssa pyritään purkamaan ja hävittämään tästä kaupungista, sanoo Koivuaho.

Mutta äänestäisikö nuori virolaismies keski-ikäistä suomalaisnaista, vai onko Koivuaho vain suomalaisäänestäjien varassa?

– Jos hän toimii oikeiden asioiden puolesta ja ne ovat samoja asioita, joita itsekin haluaisin muuttaa niin tottakai, vastaa 17-vuotias Erik.

Vanhempi virolaisherra Gunnar Tilk on samaa mieltä.

– Suomalaiset tuovat tänne uusia tuulia ja uusia asioita. Ei ole mitään väliä onko suomalainen tai eestiläinen. Uskon, että siitä on molemmille etua.

Läpi ehkä vain 200 äänellä

Kaikenkaikkiaan ehdokkaita on 11 800 joista valituiksi tulee 1729. Salla Koivuaho laskee, että läpi voisi päästä noin 200 äänellä. Suomalaisia asuu Tallinnassa noin 5000 ja koko Virossa rekisteröityneitä suomalaisia on noin 8000.

– Suomalaisten yritysten näkökulmasta tämä olisi myös hyvä asia, sanoo Tallinnassa pitkään asunut Kare Uotila.

– Tänne tulee noin 450 suomalaispohjaista yrittäjää joka vuosi, joten kasvu sillä puolella on kova, Uotila jatkaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot