Mainos
Mainos

Viro suitsii ihmiskauppaa

Viro yrittää saada ihmiskaupan kuriin ennen Schengeniin liittymistä

Viron hallitus on hyväksynyt nelivuotisen ohjelman, jonka avulla se yrittää saada kuriin lähivuosina mahdollisesti kasvavan ihmiskaupan ja -salakuljetuksen. Viron on määrä ryhtyä toteuttamaan täysimääräisesti sisärajatarkastukset poistavaa Schengenin sopimusta syksyllä 2007.

Oikeusministeri Rein Langin mukaan Schengeniin liittyminen saattaa lisätä ihmissalakuljettajien mielenkiintoa Viroa kohtaan. Lang muistuttaa, että Venäjä on Viron naapurissa ja lähistöllä on useita maita, jotka ovat ihmissalakuljetuksen lähtömaita.

- Salakuljetukseen ja ihmiskauppaan on puututtava nyt, ettei meille käy niin kuin huumeiden ja hiv:n kanssa. Niihin ei puututtu ajoissa, sanoo Lang.

Virossa arvioidaan olevan lähes 14 000 suonensisäisten huumeiden käyttäjää. Hiv-tartunnan on saanut yli 5 000 virolaista, mikä on väestölukuun suhteutettuna yksi suurimmista koko maailmassa.

Oikeusministeri Lang sanoo, ettei ihmissalakuljetus liity pelkästään prostituutioon.

- Emme esimerkiksi voi olla varmoja, etteikö työvoimapulasta kärsivillä rakennustyömailla olisi työntekijöitä, joilta on riistetty passit ja joita pidetään pakkotyössä, Lang totesi esitellessään ihmiskaupan estämiseksi tehtyä suunnitelmaa vuosille 2006-2009.

Tänään hyväksytyn ohjelman mukaisesti Viro aikoo mm. tiukentaa rajavalvontaa ja työvoiman tarkkailua ja koventaa suhtautumista ihmissalakuljetukseen liittyviin rikoksiin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme