Mainos
Mainos

Viro tuskailee HIV-tartuntojen kanssa – kasvua erityisesti Tallinnassa

Virossa pelätään jälleen HIV-tartuntojen lisääntymistä. Postimees -lehti kertoo, että tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana HIV-tartuntojen määrä on kasvanut 25 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Viro on taistellut HIV-tartuntoja vastaan pitkään ja muutaman viime vuoden aikana sairastuneiden määrä onkin vähentynyt. Elokuun ensimmäiseen päivään mennessä oli tämän vuoden aikana tartunnan saaneita 151. Viime vuonna luku oli 121.

Viron Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos kertoo, että lähes puolet uusista tautitapauksista on Tallinnassa. Seuraavaksi eniten HIV-tapauksia on Ida-Virumaalla.

Uusia tapauksia on joitain myös Tartossa, Pärnun ympäristössä ja Saarenmaalla.

Myös huumeiden yliannostukseen kuolleiden määrä on noussut tänä vuonna tuntuvasti. Viime vuonna toukokuun loppuun mennessä yliannostukseen kuoli nelisenkymmentä ihmistä, tänä vuonna menehtyneitä on yli 50. Yliannostuskuolemissa Viro pitää Postimehen mukaan EU:n taulukossa kyseenalaista kärkipaikkaa.

Hyvinvoinnin laitoksen johtaja Annika Veimer sanoo lehden haastattelussa, että statistiikka on murheellista luettavaa.

– On selvää, että ennen kaikkea Tallinnassa tarvittaisiin avustuskeskusta, jossa huumeriippuvaisia ja heidän läheisiään neuvottaisiin, ohjattaisiin hoitoon ja annettaisiin tietoa HIV:n tarttumisesta ja leviämisestä.

HIV-epidemian on laskettu alkaneen Virossa suunnilleen vuoden 2000 paikkeilla. Sen jälkeen sekä HI-viruksen saaneiden että aidsiin sairastuneiden määrä on ollut kasvussa.

Viron terveysministeriö ja paikallinen Hyvinvoinnin laitos ovat laatineet suunnitelman HIV:n pysäyttämiseksi vuoteen 2025 mennessä.

 

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme