Mainos
Mainos

Virolaismiehelle vankeutta vanhoista ryöstöistä

Vuosina 1994-95 tehdyistä ryöstöistä oli aiemmin tuomittu kaksi suomalaista. Ryöstöt tunnustanut virolaismies lupaa korvata vahingot.

Turun käräjäoikeus on tuominnut virolaismiehen vankeuteen noin kymmenen vuotta vanhoista ryöstöistä. 35-vuotias Juri Tött sai kolmen vuoden ja kahden kuukauden tuomion kahdesta ryöstöstä, kahdesta törkeästä ryöstöstä ja törkeästä varkaudesta.

Tött tunnusti Turussa ja Tampereella vuosina 1994-95 tekemänsä teot oma-aloitteisesti seitsemän vuotta sitten kirjoittamalla kirjeen Suomen poliisille.

Käräjäoikeus ehti ennen tunnustusta tuomita kaksi suomalaismiestä ryöstöstä, joka tehtiin vuonna 1994 Turun Maariankadun SYPin konttorissa. Toinen heistä istui kolmen vuoden tuomion melkein kokonaan, ennen kuin se purettiin. Toinen kuoli vankilassa.

Töttiä ei kuitenkaan tuomittu tästä hänen tunnustamastaan ryöstöstä. Oikeuden mukaan kaasuaseella tehtyä ryöstöä ei voi pitää törkeänä, ja se on siksi vanhentunut. Ampuma-aselaki tuntee kaasupistoolin, mutta korkeimman oikeuden aiemman päätöksen nojalla oikeus katsoi, ettei sitä voida pitää hengenvaarallisena aseena.

Tött käytti kaasuasetta myös Aninkaisten kadun SYPin konttorin ryöstössä elokuussa 1994. Syyttäjä ajoi tekoa törkeänä, mutta oikeus piti sitä samasta syystä tavallisena ryöstönä.

Törkeiksi tuomittiin Silja Linen Turun rahakonttorin ja Tampereella 1995 tehdyn SYPin konttorin ryöstöt. Niissä Tött ja hänen kumppaninsa käyttivät revolveria. Törkeäksi varkaudeksi oikeus tuomitsi teon, jossa Tött oli vienyt postikonttorin kassalippaasta reilut 6400 euroa, kun virkailija oli poistunut paikalta.

"110 000 euron saalis ruokaan"

Kaikkien ryöstöjen saalis oli yhteensä noin 110 000 euroa. Tött kertoi oikeudessa ostaneensa niillä ruokaa. Hän lupasi auliisti korvata Sampo Pankille, Nordealle ja Silja Linelle niiden menetykset.

Yhtä suopeasti Tött suhtautui asianomistajien vaatimuksiin korvauksista henkisten kärsimysten perusteella. Yhdeksän henkilön esittämä summa on yhteensä 7320 euroa. Lisäksi korvausta vaati pankin asiakas, jota Tött löi takaraivoon. Hänen vaatimuksensa kivusta ja särystä oli 340 euroa.

Tött hyväksyi myös kaikki hylättyyn syytteeseen liittyvät korvausvaatimukset.

- Kenelle olen tehnyt vahinkoa, sille kuuluu korvaus. Suostun kaikkiin vaatimuksiin, hän totesi ykskantaan.

"Uskottava tunnustus"

Asianomistajien ja todistajien havainnot ryöstäjän ulkonäöstä ja vieraasta korostuksesta eivät oikeuden mukaan varmasti todista Töttiä ryöstäjäksi, mutta ne eivät myöskään sulje häntä pois.

Oikeus luottikin Töttin tunnustukseen. Hän pystyi kertomaan tarkasti ryöstökohteiden sijainnin ja tekotavan. Hän myös näytti kartalta paikan, josta myöhemmin löytyi kaasuase.

Tuomiota alentavana seikkana oikeus huomioi sen, että Tött on itse aktiivisesti auttanut ryöstöjen selvittämisessä.

Tött istuu parhaillaan Virossa vuonna 1995 saamaansa 13 vuoden tuomiota aseellisesta ryöstöstä. Luovutussopimuksen mukaan hän on sitoutunut istumaan myös Suomessa saamansa tuomion Virossa.

Tött ilmoitti oikeudelle, ettei aio valittaa tuomioista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme