Mainos
Mainos

Viron hallitus ei eroa

Viron hallitus päätti tänään kriisi-istunnossaan, ettei se eroa. Kiista hallituksen ja presidentti Lennart Meren välillä kuitenkin jatkuu yhä. Kriisi-istunnossa käsiteltiin 14 rauhanturvaajan kuolemaan johtanutta turmaa lähellä Paldiskia. Hallitus päätti tänään, ettei se muuta aiempaa päätöstään asiassa.

Hallitus kuulee onnettomuuden tiimoilta Viron asevoimien komentajaa Johannes Kertia 7. lokakuuta ja puolustusministeri Andrus Ööveliä 14. lokakuuta. Lisäksi hallitus piti voimassa päätöksensä, että Viron suojelupoliisi tutkii onnettomuutta. Suojelupoliisin on myös tutkittava, onko Kert tai joku muu sotilashenkilö henkilökohtaisesti vastuussa tapahtuneesta.

Virossa on syntynyt kiistaa siitä, kuka kantaa perimmäisen vastuun viime kuussa sattuneesta tuhoisasta turmasta. Pääministeri Mart Siimann ja presidentti Meri ovat olleet asiasta täysin vastakkaista mieltä.

Turmaa selvittänyt tutkimuslautakunta katsoo, että korkein sotilasjohto eli Viron asevoimien komentaja Kert on vastuussa tapahtuneesta. Meri on kuitenkin eri mieltä tutkimuslautakunnan kanssa. Hän ei ole myöskään hyväksynyt Kertin jättämää eronpyyntöä.

Kaikkiaan 14 rauhanturvaajaa kuoli eloonjäämisharjoituksessa Paldiskin kaupungin edustalla syyskuun puolivälissä. Sotilaat oli määrätty kahlaamaan nelisen kilometriä Suur-Pakrin saarelta mantereelle täysissä varusteissa. Vain kahdeksan harjoitukseen osallistunutta selvisi hengissä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme