Mainos

Viroon uusi presidentti maanantaina? Kisaan uusi ehdokas

Kersti Kaljulaid asettuu ehdolle Viron presidentiksi. Parlamentin vanhimpien neuvosto esitti hänelle ehdolle asettumista.

Parlamentin, riigikogun, puhemiehen Eiki Nestorin mukaan Kaljulaidilla on tarpeeksi kannatusta parlamentissa, ja Viro saa maanantaina uuden presidentin.

Kaljulaid kertoi itse päättäneensä asettua ehdolle, koska hän kokee, että hänellä on kaikkien kuuden parlamenttiryhmän tuki. Hän tapaa huomisesta alkaen puolueiden parlamenttiryhmiä.

Presidentinvaalit alkavat alusta maanantaina parlamentissa, koska valitsijakokous epäonnistui viime viikonloppuna presidentin valitsemisessa. 

Vanhimpien neuvoston kokous päätti, että uutta presidenttiä ei kannata etsiä edellisellä kierroksella ehdolla olleiden joukosta. Neuvostoon kuuluvat puhemiehistö ja ryhmäjohtajat. Puolueet ovat yrittäneet etsiä kaikille sopivaa presidenttiehdokasta.

Kaljulaid toimi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä vuodesta 2004 viime kevääseen, jolloin hänen kautensa päättyi. Hallitus ei ole vielä päättänyt, kuka tulee hänen tilalleen.

Kaljulaid on syntynyt vuonna 1969 Tartossa. Hän on suorittanut yliopistossa tutkinnon biologia pääaineena ja myös MBA-tutkinnon. 

Kaljulaid on toiminut aiemmin myös Viron pääministerin talouspoliittisena neuvonantajana ja Irun sähkövoimalan johtajana. 


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot