Mainos

Virossa satatuhatta ilman minkään maan kansalaisuutta

Virossa asuu reilut satatuhatta venäjänkielistä ihmistä ilman minkään maan kansalaisuutta.

Vaikka Viron valtio on saanut nuorta väkeä mukautettua yhteiskuntaan, vanhempi väestö on maalle edelleen ongelmallinen: suurta osaa heistä ei Viron kansalaisuus kiinnosta.

Grigori Maloskin on yksi niistä sadastatuhannesta venäjänkielisestä, jotka asuvat Virossa ilman minkään maan kansalaisuutta. Viron itsenäistymisen jälkeen vironvenäläisiltä on vaadittu kieli- ja kansalaisuuskokeen läpäiseminen Viron passin saamiseksi.

- En opi viron kieltä, koska asun (venäjänkielisessä) Narvassa. Venäjän kansalaisuutta minulla ei ole, koska olen syntynyt Virossa.

Maloskin on sopeutunut Viroon hyvin - hän pyörittää hotellia ja kolmea ravintolaa Narvassa. Kansalaisuudenkin hän haluaisi.

- Olen tottunut olemaan ihminen ilman kansalaisuutta, mutta silti mielelläni olisin Viron kansalainen.

Katso Aino Huilajan raportti Narvasta (Kymmenen uutiset 20.7.2009)

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot