Mainos
Mainos

Voittoisa Rasmussen jatkaa pääministerinä

Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussen ilmoitti tänään, että hänen johtamansa hallitus jatkaa virassaan niukan vaalivoiton jälkeen. Myös hallituksen talouspolitiikka pysyy pääministerin mukaan entisellä linjalla.

Sosiaalidemokraattien johtama hallituskoalitio voitti hiuksenhienosti keskiviikkona järjestetyt kansankäräjävaalit. Hallituskoalitio ja sitä tukevat puolueet saivat parlamenttiin yhden paikan enemmistön.

Nyrup Rasmussenin vaalivoitto sinetöityi, kun Grönlannin äänet saatiin torstaina lasketuksi. Keskustavasemmistolainen hallitusrintama sai 90 paikkaa 179-paikkaisille kansankäräjille, kun porvarillisen opposition paikkaluku on 89.

Nykyisen hallituskoalition voitto tekee tarkkailijoiden mukaan todennäköisemmäksi sen, että tanskalaiset toukokuussa äänestävät EU:n uuden perussopimuksen hyväksymisen puolesta.

-Kerroin kuningattarelle eilisten vaalien tuloksista ja sanoin aikovani jatkaa tämän hallituksen pääministerinä, ilmeisen iloinen ja helpottunut Nyrup Rasmussen kertoi kuninkaanlinnan ulkopuolella torstaina. Hänen mukaansa talouspolitiikka pysyy entisenlaisena eikä mitään veltostelua ole luvassa.

Nyrup Rasmussenin vähemmistöhallitus, jossa sosiaalidemokraattien lisäksi on mukana radikaali venstre, voi pysyä hallitusvallassa niin kauan kuin sillä on enemmistö takanaan parlamentissa.

Sekä pääministeri Nyrup Rasmussen että talousministeri Marianne Jelved ennustivat hallitukselle pitkää ikää. Heidän mukaansa hallituksella on hyvät mahdollisuudet istua koko vaalikausi, koska hallitus on valmis tekemään yhteistyötä useimpien kansankäräjien puolueiden kanssa.

Äärikansallismieliselle puolueelle kova kannatus

Mielipidemittaukset ennustivat hallituskoalitiolle tappiota vaaleissa. Vaalien yllättävä lopputulos perustuu sosiaalidemokraattien Färsaarilla odottamatta saamaan paikkaan sekä yleensäkin puolueen loppukiriin. Sosiaalidemokraatit saivat lopulta yhden paikan enemmän parlamenttiin kuin viime vaaleissa.

Äärikansallismielinen tanskalainen kansanpuolue lisäsi voimakkaasti kannatustaan vaaleissa. Puolue sai nyt kansankäräjille 13 edustajaa. Konservatiivien paikkaluku puolestaan putosi 27:stä 16:een.

Nyrup Rasmussenin haastajan, Uffe Elleman-Jensenin liberaalinen venstre pysytteli entisissä kannatuslukemissa. Puolue sai jälleen 42 edustajaa parlamenttiin.

Hallituksen on nyt valmistauduttava 28. toukokuuta Amsterdamin sopimuksesta järjestettävään kansanäänestykseen. -Kaikkein tärkein tehtävä on nyt varmistaa kyllä-äänten voitto kansanäänestyksessä, Nyrup Rasmussen sanoi torstain vastaisena yönä.

Tuoreessa, keskiviikkona julkistetussa mielipidekyselyssä sopimuksen oli valmis hyväksymään entistä suurempi osa tanskalaisista. EU-sopimuksen hyväksymistä kannatti 48 prosenttia ja vastusti 32 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
(STT-Reuters-RB)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme