Mainos

Washington Post: Trump raivostui puisto-osaston tviiteistä – sulki tilit

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on määrännyt Yhdysvaltain sisäministeriön Twitter-tilit suljettaviksi, kertoo Washington Post.

Tilit napsahtivat kiinni, koska niiltä uudelleentviitattiin kaksi New York Timesin toimittajan tviittiä.

Toisessa tviitissä spekuloidaan Trumpin ja Barack Obaman virkaanastujaisten väkimäärillä ja toisessa muistutetaan, että uuden hallinnon myötä Valkoisen talon nettisivuilta on poistettu kaikki maininnat ihmisoikeuksista, ilmastonmuutoksesta ja terveydenhoidosta.

Uudelleentviittauksen takana arvioidaan olevan ministeriöön kuuluvan puisto-osaston työntekijän.

Yhdysvaltain uudeksi sisäministeriksi on ehdolla Ryan Zinke, mutta hänen nimitystään ei ole vielä vahvistettu.

Asiasta kertoi aiemmin Yle.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot