Mainos
Mainos

WHO varoittaa tartuntatautien leviämisestä

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa jo voitetuiksi luultujen tartuntatautien leviämisestä. WHO sanoo, että varsinkin tuberkuloosi, malaria ja kolera ovat alkaneet uudelleen levitä. Onnistuminen noiden tautien taltuttamisessa on WHO:n mukaan johtanut vaarallisiin laiminlyönteihin.

WHO vetoaa maailman terveyspäivänä hallituksiin ja lääketeollisuuteen, jotta ne tehostaisivat uusien antibioottien ja seurantamenetelmien kehittämistä.

Vanhojen tartuntatautien lisäksi on viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana todettu 30 uutta tartuntatautia, joiden joukossa ovat mm. Ebola-kuume, immuunikatosairaus aids, hepatiitti-C ja Creutzfeldt-Jakob -taudin uusi muoto.

Syinä tautien uuteen leviämiseen WHO luettelee terveydenhoitomenojen vähentämisen, liian suuren asutustiheyden, epähygieenisyyden ja puhtaan juomaveden puuttumisen monilta alueilta. Myös maailmankaupan ja lentoliikenteen lisääntyminen ovat WHO:n mukaan edistäneet tautien leviämistä.
(STT-DP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme