Mainos
Mainos

Wikileaks julkaisi diplomaattisähkeitä 70-luvulta

Vuotosivusto Wikileaks on julkaissut lisää Yhdysvaltoja koskevia asiakirjoja.

Julkaistut 1,7 miljoonaa asiakirjaa ovat diplomaattien ja tiedustelupalvelujen kirjeenvaihtoa vuosilta 1973-1976. Suurin osa asiakirjoista on ollut jo aiemmin saatavilla kansallisissa arkistoissa. Wikileaksin mukaan tiedot ovat nyt kuitenkin entistä helpommin suuren yleisön saatavilla ja haettavissa.

Wikileaksin lanseeraamassa PlusD-tietokannassa ovat myös aikaisemmin julkaistut yli 250 000 diplomaattisähkettä vuosilta 2003-2010. Tietokannasta voi hakea tietoja vaikkapa Suomesta, josta on maininta 19 000 asiakirjassa.

Wikileaks on perustellut tietokannan tarvetta toteamalla, ettei arkistoja voi jättää vain hallinnon hoidettavaksi.

Kommentti:

Wikileaksin julkistuksesta ei tuoreeltaan nouse kohuja, joista vuotosivusto opittiin tuntemaan.

Tai tarkemmin sanottuna: kohuja, jotka voisi tarjoilla valmiina lyhytjänteisille tiedotusvälineille.

Uutistoimisto AFP välitti jo tuoreeltaan aineistoon perustuvaa uutista Intian entisen pääministerin Rajiv Gandhin yhteyksistä asekauppoihin. Se ei todennäköisesti herätä yleisössä samaa reaktiota kuin katastrofaalinen helikopteri-isku vuodetulla videolla.

Wikileaksin tuoreella aineistolla on tietenkin muutakin arvoa. Julkisiakin tietoja haudotaan hallinnoissa siinä määrin, että pelkästään datan avaaminen helposti saataville on arvokasta työtä – vaikka dokumenttien sisältöjen arvioinnissa tarvitsisikin historiantutkijan silmää.

Julkisuuspelissä Wikileaksillä on muitakin motiiveja. Vuotosivuston perustaja Julian Assange piileskelee Ecuadorin Lontoon-lähetystössä brittiviranomaisia, jotka luovuttaisivat tämän Ruotsiin kuulusteluihin seksuaalirikosepäilyistä.

Assange on sanonut pelkäävänsä, että Ruotsi luovuttaisi hänet Yhdysvaltoihin. Hän haluaakin varmasti oman turvallisuutensa vuoksi pitää itsensä ja Wikileaksin julkisuudessa.

Assange saa säännöllisesti maailmanlaajuista huomiota. Tämän pitäisi hälventää myös pelkoja tehdä yhteistyötä Ruotsin oikeuden kanssa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme