Mainos
Mainos

Wikileaks-tietovuotaja Manning vapautettiin Yhdysvalloissa

Tietovuotaja Chelsea Manning on vapautettu tämän istuttua seitsemän vuotta vankeudessa salaisten tietojen vuotamisesta Wikileaksille.

Tieto vapauttamisesta saatiin armeijan tiedottajalta.

Manning vuoti Wikileaksille muun muassa kohuvideon Yhdysvaltojen tekemästä helikopteri-iskusta Bagdadissa.

Manning myönsi vuotaneensa asiakirjat Wikileaksille. Hän on sanonut asiakirjojen vuotamisen motiiviksi totuuden paljastamisen.

Vankeuden piti olla pitkä

Manning pidätettiin vuonna 2010, ja vuonna 2013 hänet tuomittiin yhteensä 35 vuoden vankeuteen Yhdysvaltain armeijan salaisten asiakirjojen vuotamisesta Wikileaksille. Hänen piti vapautua vasta vuonna 2045.

Yhdysvaltain edellinen presidentti Barack Obama kuitenkin ilmoitti tammikuussa juuri ennen kautensa päättymistä, että Manningin tuomiota lievennetään. Ihmisoikeusaktivistit olivat kampanjoineet Manningin vapauttamiseksi.

Transsukupuolinen Manning, 29, on kärsinyt vankeusrangaistustaan ainoastaan miehille tarkoitetussa armeijan laitoksessa Kansasissa. Hän yritti vankeudessa kahdesti itsemurhaa. Manning tunnettiin aiemmin etunimellä Bradley. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme